Minustako yrittäjä?

Minustako yrittäjä?

olli No Comments

Mitä on yrittäjyys?

Yrittäjyydellä tarkoitetaan erilaisten toimintaorganisaatioiden luomista tarkoituksena vastata erilaisiin puutteisiin tai mahdollisuuksiin markkinoilla. Yrittäjyyttä voi harjoittaa monissa eri muodoissa: joko yhtiönä, yhteisönä tai luonnollisena henkilönä. Yhtiö- tai yritysmuodon valinnassa tulee ottaa huomioon monia asioita, muun muassa osallistujamäärä, riskit, verotus ja voitonjako. Pienillä yrittäjillä on mahdollisuus toimia toiminimellä joko ammatin- tai liikkenharjoittajana. Liikkeenharjoittaja myy jonkinlaista tuotetta, kun taas ammatinharjoittaja myy omaa osaamistaan. Joskus myös freelance-mudossa keikkatöitä tekeviä henkilöitä voidaan pitää yrittäjinä.

Yrittäjäksi ei kannata ryhtyä, jos tavoittelee nopeita voittoja. Saattaa kestää jopa vuosia, ennen kuin yritys alkaa tuottaa voittoa. Yrittäjyys on varsinkin alkuun kovaa raatamista, josta ei jää välttämättä itselle rahaa juuri ollenkaan.

Miksi alkaisin yrittäjäksi?

Yrittäjyyden parhaita puolia on se, että yrittäjä on oman elämänsä herra. Vaikka yrittäjäk on yleensä sidottu tiettyyn paikkaan ja muiden tekemisiin, yrittäjänä oman elämän suunnittelu on paljon vapaampaa kuin palkkatyössä. Palkkatyössä rahaa saattaa tietysti saada nopeammin ja helpommalla, mutta palkkatyön tekijällä ei ole yleensä läheskään yhtä suuria vapauksia vaikuttaa omaan työhönsä.

Jos yritys menestyy, yrittäjyys voi myös olla huomattavasti perinteistä palkkatyötä tuottoisampaa. Lisäksi yrittäjällä on mahdollisuus luoda itselleen uusia tulonlähteitä. Tämän voi tehdä esimerkiksi aloittamalla jonkin uuden palvelun tai oheistuotteiden myynnin.

Moni pitää yrittämisen hyvänä puolena myös sitä, että siinä on mahdollisuus kehittyä lähes loputtomasti. Yritys ei ikinä ole varsinaisesti ”valmis”, vaan sen toimintaa on oikeastaan aina mahollista parantaa jollain osa-alueella. Tämä varmistaa sen, että mieli pysyy virkeänä eikä yrittäjyys käy tylsäksi.

Mitkä ovat yrittäjyyden huonot puolet?

Yrittäjyyteen liitty aina riskejä, vaikka ne onkin usein mahdollista minimoida hitaalla etenemisellä ja huolellisella suunnittelulla. Yrittäjyyden alkuvaiheeseen liittyy aina taloudellista epävarmuutta, joka yrittäjäksi ryhtyvän pitää vain kestää. Tämä taloudellinen epävarmuus on yksi yrittäjyyden huonoimmista puolista ja syy, jonka vuoksi moni yrittäjyyttä harkitseva ei lopulta uskalla yrittäjäksi ryhtyä.

Sen lisäksi, että yrittäjyyden alkuvaihe on epävarmaa, saattavat tulot alkuun olla myös pienet tai mennä jopa miinuksen puolelle. Aloittaville yrittäjille on tarjolla erilaisia tukia, mutta lisäksi säästöjä tai jonkinlaista rahoitusta (https://www.sambla.fi/lainojen-yhdistaminen/) saattaa tarvita ihan vain elämiseen.

Yrittäjyyden varjopuoliin liittyy myös jatkuva vastuu. Jotkut toki saattavat nauttia siitä, että ovat itse vastuussa kaikesta. Pitemmän päälle jatkuva kaikesta vastuussa oleminen saattaa kuitenkin käydä rankaksi. Erityisen rankkaa tämä on silloin, kun yrityksellä menee huonosti, eikä siitä voi syyttää kuin itseään. Jatkuva vastuu johtaa helposti myös siihen, että työt kulkevat aina mukana. Koko elämästä tulee siis helposti työkeskeistä ja kaikki puheenaiheet pyörivät töiden ympärillä.

Mitä yrittäjältä vaaditaan?

Jotta yrityksen perustamista kannattaisi edes harkita, tulee ensin olla mielessä jokin hyvä liikeidea. Pelkkä hyvä liikeidea ei kuitenkaan riitä, vaan yrittäjältä vaaditaan myös ammattitaitoa tämän idean toteuttamiseksi. Lisäksi yrittäjällä tulee olla rohkeutta, riskinottokykyä sekä paljon tahtoa yritysideansa toteuttamiseksi. Asiakassuhteiden hallinnassa on apua myös muun muassa yhteistyökyvystä ja ulospäinsuuntautuneisuudesta. Näiden lisäksi yrittäjäksi aikovalla tulee olla kasassa tarpeeksi alkupääomaa tai suunnitelma siitä, mistä rahoitus omalle yritysidealle hankitaan.

Millaista on olla naisyrittäjä?

olli No Comments

Yrittäjyys on monilta osin haastavaa, joskin se voi olla myös aivan erityisen antoisaa. Moni nainen epäröi monesti aivan turhaan, pärjäisikö yrittäjänä usein kovin miehiseksi koetussa yrittäjämaailmassa. Kerromme tässä artikkelissa, millaista on olla naisyrittäjä, millaisia ominaisuuksia se naiselta vaatii, ja miten naisyrittäjä pääsee yritysideansa kanssa alkuun.

Miten päästä alkuun oman yritysidean kanssa?

Kun yritysidea on hautunut riittävän kauan, ja koet olevasi valmis ottamaan seuraavan askeleen naisyrittäjyyden tiellä, on aika ottaa yhteyttä oman alueesi yritysneuvojaan. Kokenut neuvoja näkee kanssasi keskustellessaan, onko ideasi toteuttamiskelpoinen ja millaisia sudenkuoppia, sekä toisaalta millaista potentiaalia ideasi sisältää. Tapaamisen aikana käydään yritysideaa usein läpi SWOT-analyysin avulla, jonka kautta kirjataan ylös ideasi vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat. Samassa tapaamisessa voidaan jo käydä alustavasti läpi erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, kuten Frilansfinans.fi ja keskustella yrityksesi tarvitsemasta alkurahoituksesta sekä suunnitelmistasi saada tämä rahasumma kasaan.

Millaisia ominaisuuksia naisyrittäjyys vaatii?

Naisyrittäjyys vaatii ensinnäkin omatoimisuutta; ollessasi yrittäjä olet itse itsesi pomo eikä kukaan hengitä niskaasi hoputtaen sinua tekemään töitäsi. Tämä on sekä positiivinen että negatiivinen asia ja riippuu hyvin pitkälti ihmistyypistä, miten tämä seikka vaikuttaa. Jollakin toisella työt jäävät helposti tekemättä ilman ohjausta, kun taas joku toinen tarttuu toimeen ja nimen omaan nauttii siitä, ettei kukaan ole hengittämässä niskaan.

Toinen seikka, jota naisyrittäjyys aivan ehdottomasti vaatii, on usko omiin kykyihin sekä omaan tuotteeseen taikka palveluun. Ellet sinä itsekään yrittäjänä usko tuottamiisi palveluihin taikka myymiisi tuotteisiin, niin miten saat koskaan asiakkaitasikaan vakuuttumaan niiden hyödyllisyydestä?

Naisyrittäjän tulee pysyä ajan hermolla ja tuntea yritystoimintaansa koskeva lainsäädäntö riittävän hyvin. Hänen tulee osata pitää kaikki yritystoimintaansa liittyvät langat omissa käsissään ja huolehtia siitä, että kaikki tulee kirjanpidosta alkaen hoidettua asianmukaisella tavalla ja asetettujen aikataulujen puitteissa.

Millaista on olla naisyrittäjä?

Otsikossa olevaan kysymykseen ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta, vaan jokainen naisyrittäjä kokee tilanteensa aivan omalla tavallaan. Parhaimmillaan naisyrittäjyys on valtavan antoisaa ja mielekästä ja pahimmillaan stressaavaa ja lähes kaiken nielevää puurtamista.

Yleensä lähes jokainen naisyrittäjä kokee tasapainoilun yrittäjyyden ja perhe-elämän yhdistämisen välillä haastavana. Aika ei millään tahdo riittää molempien täysipainoiseen hoitamiseen, mikä saattaa aiheuttaa stressiä ja huonoa omatuntoa suuntaan jos toiseenkin. Toisaalta myös monet palkkatyössä käyvät naiset kokevat samankaltaisia tunteita, joten nämä tunteet eivät liity pelkästään naisyrittäjyyteen.

Kenties kaikista positiivisimmin naisyrittäjyyden kokevat ne naiset, jotka ovat onnistuneet luomaan mielekkäästä harrastuksestaan itselleen mielekkään työn. Tämä saattaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta yllättävän moni on tässä onnistunut. Kun naisyrittäjä tekee työkseen sitä, mitä rakastaa ja minkä takana seisoo sataprosenttisesti, ei tämä jää asiakkailta huomaamatta. Rakkaus omaa työtä kohtaan voikin siivittää naisyrittäjän aivan ennennäkemättömään menestykseen.

Monelle naiselle oma yritys on unelmien täyttymys. Lastentarhanopettaja on esimerkiksi saattanut haaveilla päiväkodista, jossa saisi todella toteuttaa itseään ja jossa toimittaisiin juuri hänen haluamallaan tavalla. Taustalta saattaa löytyä pettymys tarjolla oleviin päiväkoteihin ja halu tehdä asiat paremmin taikka halu tarjota omille lapsille juuri sellainen päiväkoti, jonka hoitoa yrittäjä-äiti voi pitää laadukkaana ja jonka arvojen takana hän seisoo. Oman päiväkodin perustaminen voi olla keino saavuttaa juuri tällainen päiväkoti ja tehdä omista unelmista totta!

Miten menestys saa näkyä arjessa, vai saako?

olli No Comments

Suomalaiset ovat perinteisesti vaatimatonta kansaa: vaikka rahaa olisi, sitä ei välttämättä huomaa ulkoisesta habituksesta lainkaan. Nousukasmainen pröystäily, merkkivaatteiden logot ja valtavat talot koetaan usein lähinnä vaivaannuttavina ilmiöinä, ainakin jos mielipidettä ilmiöistä kysytään suoraan. Entisaikoina ylimystön tosin erotti rahvaasta helposti. Hienot kartanot, runsaslukuinen palvelusväki ja arvokkaista kankaista valmistetut vaatteet paljastivat omistajiensa vaurauden väistämättä. Menestyksen mittarit eivät tosin ole läheskään aina suoraan rahaan liittyviä, vaikka juuri materiaan liittyvät asiat ovat monilla ensimmäisenä mielessä. Pohjimmiltaan menestys on sitä, että saavuttaa asettamansa tavoitteet hyvin lopputuloksin. Menestys ei siis välttämättä liity suoranaisesti rahaan, vaikka monille juuri vauraus on menestyksen mittari. Menestys voi näkyä esimerkiksi muiden osoittamana arvostuksena, hyvänä henkilökohtaisena maineena tai asiantuntemuksena. Monille menestyksen näyttäminen voi tuntua jopa vaikealta – erityisesti naisten keskuudessa vaatimattomuutta pidetään yhä tavoiteltavana ominaisuutena, ja menestyksen avoin näyttäminen voidaan kokea leveilyksi. Omaa työtänsä ja asiantuntemustaan on kuitenkin turha hävetä, joten saavutetut tavoitteet voi hyvin kertoa julki.

Miten menestys näkyy naisilla?

Perinteiset sukupuoliroolit tuntuvat vieläkin olevan tiukassa, vaikka esimerkiksi yrittäminen on kaikkien sukupuolien oikeus. Yrittäjyyttä ja yrittäjien asenteita tutkittaessa on havaittu kuitenkin selkeitä eroja miesten ja naisten välillä sekä taloudellisessa tilanteessa että erilaisissa rooleissa. Naisyrittäjistä selvästi yli puolet sinnittelee alle 2000 euron kuukausituloilla siinä missä miehistä vastaavassa tilanteessa on noin 45 prosenttia. Täysipäiväiselle yrittäjälle tällaiset tulot ovat hämmentävän pienet, eikä tilannetta paranna se, että sosiaaliturvassa ja eläkkeessä olisi myös parantamisen varaa. Sukupuolien välisiä eroja voidaan selittää sekä esimerkiksi perheiden työnjaon että alavalintojen kautta. Lisäksi huomioon tulee ottaa se, että naiset usein kokevat oman osaamisensa ja työnsä hinnoittelun hankalaksi. Pelkona voi olla, että suurempia summia pyytämällä hinnoittelee itsensä tarjouskilpailusta ulos, vaikka totuus saattaakin olla päinvastainen. Korkeampi hintapyyntö voi antaa viestin siitä, että on oman alansa asiantuntija ja arvostaa omaa työtänsä – maksajan tulisi tehdä näin myös. Koska menestys saa näkyä, ei ole väärin pyytää työstään asianmukaista palkkaa ja täten kohentaa omaa elämänlaatuaan. Oman alan ihmisten kanssa onkin hyvä aloittaa rohkeasti keskustelu tuloista, jotta ei ainakaan polje omia hintojaan tarpeettoman alas.

Oma osaaminen rohkeasti esiin

Yrittäjän rooliin sujahtaminen voi olla vaikeaa, varsinkin jos takana on vuosia palkkatyössä. On valitettavan tavallista, että erityisesti naiset vähättelevät osaamistaan ja pelkäävät paljastuvansa hetkenä minä hyvänsä lahjattomaksi. Niin sanottu huijarisyndrooma on erityisesti nuorten, korkeakoulutettujen naisten keskuudessa yllättävän yleinen ilmiö, mutta voi toki koskettaa muitakin ryhmiä. Huijarisyndroomasta kärsivä henkilö ei usko omiin kykyihinsä ja pelkää, että paljastuu huijariksi, joka on vain onnistunut keplottelemaan itsensä hyviin tehtäviin. Todellisuudessa henkilö on luultavasti oikeasti hyvinkin ammattitaitoinen, joka ei välttämättä tunnista taitojaan. Oman ammatillisen kyvykkyyden tunnistaminen ja julkituominen ovat avaimet menestykseen. Omat vahvuutensa tunnistamalla ja niitä korostamalla voi rakentaa vakuuttavan henkilöbrändin, joka auttaa etenemään työurallaan. Toisen menestyminen ei kuitenkaan ole itseltä pois, vaan voi auttaa itseäkin pääsemään tavoitteisiinsa. Verkostojen voimaa ei voi aliarvioida. Kun kollegasi siis iloitsee tavoitteidensa saavuttamisesta, on hyvä hetki onnitella häntä. Parhaimmillaan tällaiset hetket auttavat itseäkin oppimaan jotain, jolla saavuttaa menestystä myös omassa elämässä. Menestys ja ilo sopivat yhteen kuten Sängyt ja hyvät yöunet. Mistään näistä ei kannata tinkiä!

Millaisia ominaisuuksia yrittäjältä vaaditaan?

olli No Comments

Jos suunnittelet oman yrityksen perustamista, saatat miettiä, löytyykö sinulta yrittäjältä vaadittavia ominaisuuksia. Tällä sivulla kerromme lyhyesti niin sanotuista yrittäjäominaisuuksista, jotka liittyvät esimerkiksi yrittäjän motivaatioon sekä uskoon omia kykyjä kohtaan.

Motivaatio ja usko omaan ideaan sekä ammattitaitoon

Jotta yrityksesi tulisi menestymään, tulee motivaatiosi olla kunnossa! Sinun tulee myös itse uskoa omaan ideaasi sekä ammattitaitoosi, sillä ellet itsekään usko itseesi ja ideaasi, niin miten ihmeessä kukaan muukaan voisi niihin uskoa?

Suoritushalu sekä tarmokkuus

Yrityksen perustaminen sekä ylläpitäminen vaatii omistajaltaan sekä suoritushalua että tarmokkuutta. Yrittäminen ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta suoritushalun ja tarmokkuuden ollessa kohdillaan yrittäjä uskaltaa yrittää yhä uudelleen ja uudelleen mahdollisista virheistä oppien.

Oma-aloitteisuus ja itsenäisyys

Yrittäjä on viime kädessä yksin vastuussa menestymisestään. Tästä syystä hänen onkin oltava erityisen oma-aloitteinen ja korostuneen itsenäinen. Franchising-yrittäjä saa tavallista yrittäjää enemmän tukea ja neuvoja emoyhtiöltä, joten jos koet, ettet ole erityisen oma-aloitteinen ja itsenäinen, mutta yrittäjyys tästä huolimatta kiinnostaa sinua, kannattaa harkita nimenomaan franchising-yrittäjyyttä, jonka kautta saat konseptin valmiina.

Perustaisinko oman franchising-yrityksen?

olli No Comments

Franchising-yrityksen perustaminen on monessa mielessä helpompaa kuin yrityksen luominen täysin tyhjästä. Konsepti on nimittäin täysin valmiina ja asiakkaatkin tietävät mitä odottaa. Mc Donalds on eräs tunnetuimmista tällä konseptilla toimivista yrityksistä.

Franchising-yrityksen edut

Perustaessasi franchising-yrityksen sinun ei tarvitse suunnitella yrityksen toimintaa itse alusta alkaen, vaan tietty konsepti on jo olemassa. Esimerkiksi Mc Donaldsilla on valmiit tuotteet, toimintatavat sekä tietynlaiset tilat, joita se noudattaa kaikkialla maailmassa. Ostaessasi siis oikeuden käyttää tietyn yrityksen konseptia, ostat samalla sen yritysidean. Saat emoyhtiöltä yleensä runsaasti apua esimerkiksi tilojen etsinnässä ja toiminnan aloittamisessa – on kaikkien etu, että yrityksesi menestyy! Et siis ole franchising-yrittäjänä samalla tavalla yksin kuin aloittaessasi toiminnan yksityisellä toiminimellä.

Franchising-yrittäjyyden haitat

Franchising-yrittäjänä aloittaminen ei ole halpaa lystiä. On sanomattakin selvää, ettei esimerkiksi Mc Donalds tarjoa kovin edullisesti oikeutta käyttää tunnettua tuotenimeään ja tuotteitaan. Kovin halvalla yrityksen perustaminen ei siis tässä tapauksessa tapahdu.

Moni yrittäjä on myös sitä mieltä, että franchising-yrittäminen on jo liiankin säädeltyä, minkä vuoksi oman luovuuden käyttö jää vähälle. Osa kokeekin, ettei franchising-yrittäminen ole edes varsinaista yrittämistä, vaan muistuttaa pikemminkin palkkatyötä, jossa työtä tehdään jolle kulle toiselle. Tällainen yritysmuoto ei sovellukaan henkilölle, joka haluaa toteuttaa omia ideoitaan ja kokeilla runsaasti erilaisia toimintamuotoja.

Mikrolainoilla apua kehitysmaiden naisyrittäjille

olli No Comments

Tyttöjen ja naisten koulutus on eräs tärkeimmistä keinoista poistaa köyhyyttä. Tästä syystä kehitysmaiden naisyrittäjille annettavat mikrolainat ovatkin oivallinen tapa auttaa kehitysmaiden naisia työllistämään itse itsensä ja luotsaamaan samalla koko perheensä ja parhaimmillaan jopa koko kyläyhteisönsä pois köyhyydestä. Jo pienellä summalla voi saada kehitysmaassa aikaan suuria tekoja! Kerromme tällä sivulla muutaman tällaisen esimerkin.

Muutaman vuohen hankkiminen voi auttaa pelastamaan koko perheen köyhyydestä

Moni kehitysmaassa asuva nainen on ostanut mikrolainan turvin vuohia. Vuohi onkin oivallinen valinta, koska se antaa lihansa lisäksi erittäin ravintorikasta maitoa. Vuohi on myös nopeasti lisääntyvä eläin, joten muutama vuohi voikin melko nopeasti lisääntyä kokonaiseksi vuohilaumaksi. Kaiken lisäksi vuohi on melko helppohoitoinen ja vähään tyytyvä eläin, joten se selviytyy melko karuissakin olosuhteissa. Vuohilauman omistaminen nostaa niiden omistajaa muiden silmissä arvoasteikossa melko korkealle, mikä auttaa parantamaan koko perheen sosiaalista asemaa.

Ompelukoneen hankkiminen auttoi kehitysmaassa asuvaa naista perustamaan ompelualan yrityksen

Mikrolainan turvin hankittu ompelukone auttoi erästä kehitysmaassa asuvaa naista perustamaan ompelualan yrityksen. Pikku hiljaa hän hankki koneita lisää ja pystyi näin tarjoamaan työtä useammalle kylänsä naiselle. Naisten saatua työtä heidän tyttärensä pääsivät kouluun, minkä ansiosta tyttöjen tulevaisuudennäkymät ovat entistä valoisammat. Ompelukoneen hankkimisella oli siis kauaskantoiset vaikutukset koko kyläyhteisölle. Ompelukoneen hintaa voidaan pitää todella pienenä hintana näin suuresta muutoksesta!

Miten yritykseni voi hyödyntää sosiaalista mediaa?

olli No Comments

Yritykset hyödyntävät nykyisin monipuolisesti sosiaalista mediaa, kuten Facebookia, Instagramia ja blogeja. Kerromme tällä sivulla muutaman vinkin, kuinka sosiaalista mediaa voidaan hyödyntää yrityksen markkinoinnissa.

Vie yrityksesi someen

Sosiaalisen median valtakaudella on tärkeää, että yrityksesi näkyy somessa. Luo siis yrityksellesi tili ainakin Facebookiin ja tee sille ammattimaiset kotisivut. Facebookista on saatavana erityisiä Business-sivuja, jotka on tarkoitettu yrityskäyttöön. Näiden sivujen postauksia voi helposti markkinoida maksamalla markkinoinnista pienen summan. Näin ne saavat tavallisia postauksia enemmän näkyvyyttä, mikä auttaa niitä erottumaan Facebookissa muiden postausten joukosta.

Myös esimerkiksi Instagram saattaa toimia joissakin tapauksissa yrityksenkin markkinoinnissa. Monet yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä suosittujen Instagram-tilien ylläpitäjien kanssa mainostaen tuotteitaan heidän tileillään. Aloittelevalla yrittäjällä ei kuitenkaan välttämättä ole varaa maksaa kaikista suosituimpien Instagram-julkkisten pyytämiä mainoshintoja, jotka saattavat olla yllättävän korkeita.

Tee blogiyhteistyötä

Blogiyhteistyö on suosittu tapa tuoda omaa yritystoimintaa esiin, mutta myös monet suositut bloggaajat saattavat pyytää yhteistyöstä yllättävän suurta korvausta. Toisaalta osa bloggaajista saattaa suostua yhteistyöhön jopa täysin ilman korvausta tai tuotekorvausta vastaan.

Jos aiot tehdä blogiyhteistyötä, kannattaa kuitenkin miettiä millaisessa blogissa haluat näkyvyyttä; onko blogin sisältö arvojesi mukaista ja onko blogin kautta tuleva julkisuus yrityksesi kannalta positiivista. Luonnonmukaisia ja eettisiä tuotteita tarjoavan yrityksen ei välttämättä kannata mainostaa tuotteitaan blogissa, jossa bloggaaja esittelee esimerkiksi tarhassa kasvatettujen kanien turkiksista valmistettua turkkia tai jotakin muuta tuotetta, jota suuri osa yrityksen asiakaskunnasta voisi pitää epäeettisenä. Näin toimiessaan myös yritys asettaa itsensä outoon valoon.

Kannattaa harkita myös mainostamista sellaisissa blogeissa, joissa bloggaaja kehuu kaikki yhteistyökuvioiden kautta saamansa tuotteet tai palvelut maasta taivaaseen. Tällainen kehuminen saattaa nimittäin alkaa helposti vaikuttaa epäaidolta. Tällöin myöskään oman yrityksesi saamat kehut eivät välttämättä vakuuta blogin lukijoita, vaan vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen. Toisinaan blogiyhteistyön tärkein tarkoitus on saada nostettua oman yrityksen sivujen hakukonenäkyvyyttä. Tällöin oikeanlaisella ankkuritekstillä varustetut linkit ovat avainasemassa.

Miten voin arvioida yritysideaani?

olli No Comments

Kun olet perustamassa yritystä, on tärkeää luoda yritykselle yritysidea. Kun idea on paperilla, on aika arvioida, onko suunnitelmasta mihinkään ja onko se realistinen. Tällä sivulla kerromme muutaman vinkin, joiden avulla yritysideasi arvioiminen onnistuu leikiten!

Mene yritysneuvojan juttusille

Jokaisella yrityksen perustamisesta haaveilevalla on Suomessa oikeus saada maksutonta yritysneuvontaa ja tämä mahdollisuus kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Yritysneuvoja osaa katsoa yritysideaasi ammattitaitoisesti ja arvioida, onko ideasi toteuttamiskelpoinen vai ei. Samalla hän osaa kertoa sinulle erilaisista rahoitusvaihtoehdoista. On tärkeää tiedostaa, kuinka paljon rahaa yrityksen aloittaminen vaatii ja kuinka paljon sen ylläpitäminen vaatii rahaa ennen kuin yritys alkaa tuottaa rahaa. Useinhan käy niin, että yritystoimintaa täytyy pyörittää melko pitkään ennen kuin yritys alkaa tuottaa rahaa ja vielä pidempään, jotta se alkaa tuottaa niin paljon rahaa, että yrittäjä tulee yrityksensä tuotoilla toimeen. Kun olet vasta suunnittelemassa yrityksen perustamista, et välttämättä osaa ottaa huomioon kaikkia yrityksen perustamiseen liittyviä rahareikiä, mutta ammattitaitoinen yritysneuvoja osaa etsiä nämä rahareiät puolestasi.

Yritysideaa arvioidaan yleensä tarkastelemalla sen vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia. SWOT-analyysi on tätä käyttötarkoitusta varten luotu tärkeä työkalu, jonka nelikenttä on tuttu lähes jokaiselle yritystä suunnitelleelle tai yrittäjänä toimineelle henkilölle. Ellei SWOT-analyysi ole vielä sinulle tuttu työkalu, voit lukea siitä lisää seuraavasta kappaleesta.

Hyödynnä SWOT-analyysia arvioidessasi yrityksesi menestymismahdollisuuksia

SWOT-analyysi on yksinkertainen nelikenttä, johon kirjataan ylös yrityksen vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat. On tärkeää tarkastella näitä kaikkia nelikentän osia rehellisesti ja analyyttisesti. Tunnistamalla yrityksen vahvuudet, näitä vahvuuksia voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaalla tavalla ja kun yrityksen heikkoudet on tunnistettu sekä kirjattu ylös, voidaan näitä heikkouksia pyrkiä kehittämään. Kun mahdollisuudet tunnistetaan, on niihin aikaisempaa helpompaa tarttua ja kun uhat on tunnistettu, on niihin aikaisempaa helpompaa varautua ja parhaimmillaan niiden toteutumista voidaan jopa estää. Näin yksinkertainen työkalu antaa itse asiassa yrittäjälle ensiarvoisen tärkeää tietoa hänen yrityksensä menestymismahdollisuuksista.

Vertaile yritysideaasi muihin saman alan toimijoihin

Voit arvioida yritysideaasi myös vertailemalla sitä muihin saman alan toimijoihin. Voit ottaa ideoita muilta, mutta tärkeintä on miettiä, kuinka erotut positiivisella tavalla muista saman alan toimijoista. Tämän vuoksi on tärkeää pyrkiä brändäämään oma yritys mahdollisimman tehokkaalla tavalla, jotta potentiaaliset asiakkaat pystyisivät luomaan tarjoamistasi tuotteista tai palveluista positiivisen mielikuvan. Brändääminen ei ole aivan helppoa ja se vaatii sekä aikaa että kärsivällisyyttä, mutta onnistuessaan brändääminen tuottaa hedelmää, minkä vuoksi siihen kannattaa panostaa.

Esimerkiksi sosiaalista mediaa voi käyttää apuna yrityksen brändäämisessä. Sosiaalisen median käyttö on nykypäivää eivätkä yrityksetkään voi enää jättää sosiaalista mediaa vaille huomiota.

Haaveena yrittäjäksi ryhtyminen

olli No Comments

Yrittäjyys ja itse itsensä työllistäminen on erittäin monelle suuri haave. Kaikki eivät tätä haavetta syystä tai toisesta lähde toteuttamaan, mutta jos harkitset yrittäjäksi ryhtymistä, kannattaa lukea tältä sivulta muutama näkökulma, joita kannattaa miettiä ennen oman yrityksen pystyyn laittamista.

Yrittäjä on itse vastuussa menestyksestään

Yrittäjyys tarjoaa yrittäjälle runsaasti vapautta, mutta vapauteen liittyy myös suuri vastuu; yrittäjä on nimittäin itse vastuussa menestyksestään ja ellei hänen yrityksensä menesty, saattaa hän jäädä jopa täysin ilman palkkaa siitäkin huolimatta, että hänen työpäivänsä venyvät tolkuttoman pitkiksi. Yrittäjäksi ryhtyvän onkin tärkeää muistaa, että yrittäjä ei ole samalla tavalla oikeutettu esimerkiksi työttömyyskorvaukseen kuin tavallinen rivityöntekijä työttömyyden yllättäessä.

Moni pienyrittäjä toimii yksityisellä toiminimellä, joka on yritysmuodoista yksinkertaisin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ongelmien osuessa kohdalle yrittäjä vastaa yrityksensä veloista ja sitoumuksista koko omaisuudellaan. Yrityksen mennessä konkurssiin yrittäjä saattaakin menettää pahimmillaan myös koko henkilökohtaisen omaisuutensa sen lisäksi, että hän menettää työpaikkansakin. Monen potentiaalisen yrittäjän yrityshaaveet jäävät tämän vuoksi väliin.

Ennen yrityksen perustamista on hyvä tutustua yrityslainsäädäntöön ja varmistaa, että ymmärtää, mihin on sitoutumassa. Tieto on valttia yrittäjälle ja on yrittäjän itsensä vastuulla ottaa asioista selvää!

Yrittäminen on usein kokonaisvaltainen elämäntapa

Usein sanotaan, ettei työtä pitäisi tuoda kotiin, mutta yrittäjällä tilanne on usein aikalailla erilainen ja usein yrittäminen onkin kokonaisvaltainen elämäntapa, jossa yrittäjä ei aina pysty täysin tarkkaan määrittelemään työ- ja vapaa-aikaansa. Työajat saattavat myös olla reippaasti tavallista pidemmät eikä ainakaan yrityksen alkuvaiheessa yrittäjällä ole välttämättä varaa pitää lomaa. Tämä vaatii paljon sekä yrittäjältä itseltään että tämän perheeltä. Kannattaakin varmistaa, että tukijoukot ovat valmiita kestämään yrittäjyyden mukanaan tuomat epäsäännölliset työajat. Vaikka moni yrittäjyydestä haaveileva ajattelee, että yrittäjyydessä on hienoa juurikin sen tarjoama vapaus, niin käytännössä yrittäjyys saattaa olla kaikkea muuta kuin vapaata – yritys saattaa sitoa yrittäjänsä itseensä erittäin tiiviillä tavalla.

Parhaimmillaan yrittäjä saa toteuttaa työssään itseään

Vaikka yrittäminen voi olla haastavaa ja vaikka se voikin sisältää runsaasti riskejä, niin parhaimmillaan se myös tarjoaa yrittäjälle mahdollisuuden toteuttaa työssään itseään. Moni yrittäjä on onnistunut luomaan rakkaasta harrastuksestaan itselleen työn, jolloin hän saa tehdä työkseen juuri sitä mistä eniten pitää. Jos esimerkiksi pidät auringosta ja sukeltamisesta, saattaa suurin unelmasi olla sukelluskoulun perustaminen Thaimaan rannikolle. Jos onnistut unelmasi toteuttamisessa, saat tehdä työksesi juuri sitä mistä pidät; sukeltaa Thaimaan upeissa vesissä ja opettaa myös muita rakkaan harrastuksesi pariin.

Yrityksen rahoittaminen saattaa herättää monia kysymyksiä

Kun olet päättänyt perustaa yrityksen, on aika miettiä toiminnan rahoittamista. Onkin suositeltavaa kääntyä asiantuntevan yritysneuvojan puoleen, joka osaa arvioida yritysideaasi ammattimaisesti sekä auttaa yrityksen rahoitustarpeen arvioimisessa. Samalla saat todennäköisesti myös arvokasta tietoa siitä, mitä kautta yrityksen rahoitusta kannattaisi lähteä toteuttamaan.

Joissakin tapauksissa saatat olla oikeutettu starttirahaan, joka ei ole suuruudeltaan suuren suuri, mutta joka auttaa kyllä aloittelevaa yrittäjää selviytymään yrityksen haastavien ensiaskeleiden aikana. Myös mahdollisuutta starttirahaan kannattaa tiedustella yritysneuvojalta. Jos olet työtön työnhakija, keskustele yrityksen perustamisen mahdollisuudesta, starttirahasta sekä yritysneuvonnan tarpeesta työvoimatoimistossa.

Hae

Yritysten yleisö